RosenPori

Anne

Hankin nuoruusvuosinani kaupallisen koulutuksen, jonka jälkeen työskentelin muun muassa sihteerinä tavaratalossa ja sihteeri-assistenttina pörssiyhtiössä yrityskaupan alalla. Psykiatrian erikoisalalla työskentelin lapsista vanhuksiin suoritettuani sosiaali- ja terveydenalan sihteerin tutkinnon v. 2009. Henkilökohtaisena avustajana vammaisille toimin aiemmin muun työn ohessa myös.

Muutimme 1990-luvun alkupuolella Espanjaan viideksi vuodeksi. Espanjanvuosien jälkeen tultuamme takaisin Suomeen  päädyin toiselle alalle. Luin FT Elaine Maylandin kirjoittaman kirjan Rosen-menetelmästä nimeltä "Rosen-menetelmä. Tie eheyteen ja hyvinvointiin", ja totesin, että onpas mielenkiintoista! Haluan tuollaiseksi terapeutiksi, ajattelin, sillä minua on aina kiinnostanut kurkistaa ihmisen ympärillä olevan jonkinlaisen verhon taakse. Aloitin opinnot ennen vuosituhannen vaihtumista.

Hypnoosi kiinnosti minua myös, joten osallistuin Pasi Koivusen ja Antti Rimaajan hypnoosikoulutukseen, josta sain hyviä rentoutusmenetelmiä käyttööni ja mielikuvatyöskentelytaitoja rentoutusryhmien ohjaamiseen kuin myös omaan elämäänikin. Ymmärsin kuinka tärkeätä rentoutuminen on ja miten itse voi tietoisesti rentouttaa omaa kehoaan, mikä voima on keskittyneellä ajatuksella ja mielikuvien kanssa työskentelyllä.

2000-luvun alkuvuosina, ensimmäisten joukossa paikkakunnallani, kävin intialaisen päähieronnan kurssin. Minua innoittaa edelleen menetelmän tehokkuus. Käsittelemällä ainoastaan ylävartaloa ja päätä olo kokonaisvaltaisesti helpottuu ja syvä rentoutumisen tila on saavutettavissa. Olen kurssittanut liki 20  vuoden ajan intialaisen päähierontaa, kotikäyttöön tarkoitettuja kursseja ja ammatin ohessa harjoitettavaksi.

Vuonna 2007 valmistuin Rosen-menetelmän kehoterapeutiksi yhdeksän verkkaisen opiskeluvuoden jälkeen. Aloitin Rosen-menetelmän pitkään kestävät kehoterapiaopinnot vuonna 1998,  ilokseni sain myös olla joillakin Marion Rosenin (1914  - 2012) pitämillä kursseilla. Rosen-menetelmä on auttanut minua löytämään avoimuuden ja yksinkertaisuuden, jonka avulla voi kohdata tunteet ja kokemukset ja voin olla läsnä myös kun toinen ihminen kohtaa ja löytää itseään kahlitsevia pidäkkeitä. Pidäkkeen takana on voimavaralla ladattu inhimillisyys ja ymmärrys itseä kohtaan, voima, joka usein on piiloutunut kehon jännityksiin esimerkiksi väsymyksen, erilaisten särkyjen, masennuksen, pelon, vihan, katkeruuden, haittaavasti hallitsevien tapojen tms. muotoon. Pidäkkeen hellittäessä käyttöön tulee piilossa ollutta energiaa ja voi havaita pidäkkeen hellityksen olon helpottumisena. 

15-vuotiaana minua kiinnosti kovasti hierojan työ. Kuitenkin vasta marraskuussa 2015 valmistuin koulutetuksi hierojaksi, terveydenhuollon ammattihenkilöksi. Hierojaopinnot ovat tänä päivänä melko vaativat monine näyttöjaksoineen, kuvittelin tekeväni ne nk. toisella kädellä, sain kuitenkin havaita toisin! Mielenkiintoista on ollut panna merkille manipuloivan käsittelyn rentoutus- ja kivunlievitysvaikutus.

Olen opintojeni ja työni ohessa käynyt lukuisia muitakin kehon ja mielen hyvinvointikursseja.
RosenPori

Anne

Etsi